sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Täydellinen lauantairetki SUPpaillen

* Yhteistyössä Arctic Trainers, kuvat: Tero Puustinen 

Jos joku epäilee aarrekartan toimivuutta, niin minä nousen barrikadeille! Vai katsokaapa tätä: talvella kootussa aarrekartassani löytyy kuin löytyykin SUPpaileva neitokainen. Viime viikolla sitten sain ohittamattoman tarjouksen päästä testaamaan SUP-lautailua Kallaveden kauniisiin maisemiin! Vau, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä vastausta! Ja onneksi näin, retkipäiväksi sovitun lauantain sää pani parastaan, keli oli lämmin ja tuuli melko tyyni.





Fiilistelen nyt jotenkin ihan kympillä tätä kesäistä luontoa: taannoinen polkujuoksutreeni jotenkin herätti ihan katsomalla katsomaan ympärille, ja eilen kesään herääminen nousi järvellä ollessa aivan uudelle tasolle. Osaatteko kuvitella mindfullnesharjoitustyyppistä seesteistä lipumista järvellä pienessä aallokossa, saarien lomassa tyvenessä, vetämässä henkeä laiturin nokassa auringon kutitellessa poskipäitä, kun kaikki on niin kliseisen kesäistä, rauhallista ja samaan aikaan raisua, jännittävää, kutkuttavaa... ja tunteet olivat niin täynnä kesää, että se tuntuu valuvan yli äyräiden?



Myönnän heti alkuun: jännitti ihan sikana! Mielikuvissani (juttujen mukaan myös armaiden ystävieni mielikuvissa) mulskahdin jatkuvasti veteen kiikkerän laudan päältä ja epäilin kovasti, olivatkohan järven vedet kuitenkaan niin kovin lämpimiksi ehtineet näiden noin kahden kesäisen päivän aikana, mitä tälle keväälle on suotu... Saamassani etukäteisviestissä kannustettiin lisäksi ottamaan vaihtovaatetta mukaan, koska ehkä voisi olla pienenpieni teoreettinen mahdollisuus pulskahdukseen... tahalliseen tai tahattomaan. No ei mitään, rohkeasti vaan kohti uutta seikkailua, tapana ei ole ollut  arkajalkailla.





Ja onneksi näin! Tero ja Mikko pitivät minulle tosi selkeän opastuksen kuivalla maalla, selittivät laudoista ja lajista, näyttivät miten melotaan, miten noustaan seisomaan, vastailivat kysymyksiin...Juttu luisti, vitsit lentelivät ja jännitys alkoi vaihtua innostukseen: jokojokojoko päästään?!

 Päälle vedin urheilutrikoot (ajattelin niiden kuivuvan nopeasti) ja ohuen tuulipuvun takin, lisäksi paikan päältä sain päälle pelastusliivit ja neopreenikengät (märkäpukukangasta olevat tossut, jotka pitävät hyvin laudalla ja pitävät samalla varpaat lämpiminä, vesi kun loiskuu varpaille vaikka muuten kuivana pysyisikin). Kotona jo valitsin päähäni lippiksen, ajattelin, että vesillä aurinko polttaa nenän ja posket muuten helposti (onnittelin itseäni tästä valinnasta myöhemmin, lippa suojasi myös silmiä hyvin, aurinko killotti nimittäin aika makeasti laineilla!). Ja sitten menoksi!



Laudat ovat noin 80 cm leveitä ja kolmisen metriä pitkiä, ja todella yllättävän tasapainoisia veden päällä! Melominen aloitettiin polviltaan, ja kun siinä alkoi tuntea olonsa varmaksi, pystyi jo kokeilemaan seisomistakin laudan päällä. Ensi alkuun olo oli kuin kävelemään opettelevalla vasikalla, mutta pian tasapainoaisti otti ohjat ja homma alkoi sujua. Uskon vakaasti runsaasta kehonpainoharjoittelusta olevan hyötyä, mutta toisaalta varmasti aivan ensikertalainen asiaan vihkiytymätönkin selviäisi alun kankeuden jälkeen hienosti! Ohjeet ja tsemppi olivat niin loistavat, että niillä pääsee jo pitkälle, mutta loppujen lopuksi... homman oppii vain kokeilemalla ja raadollista mutta ihanaa, luopumalla järkeilystä. Nyt mennään tunteella ja aistilla.

Alun harjoittelun jälkeen lähdettiin melomaan pidempi lenkki, joka sujui jo niin hyvin, että juttu alkoi luistaa muistakin asioista. Tuli todettua, että lepposalla vauhdilla SUP-laudalla jaksaa kokemattomampikin ihan jonkinmoisen lenkin, ja kuntoilumielessä sitten aikaan saa tosi hyvän treeninkin, kun pistää kokan kohisemaan! Koko kroppa joutuu kyllä töihin, kun pienillä syvillä lihaksilla haetaan tasapainoa koko ajan samalla, kun keskivartalosta välitetään käsien kautta voimaa melontaan. Tänään onkin reisi-pakaraseutu tuntenut väkevästi olevansa elossa.





Olen jonkun kerran käynyt melomassa, ja itse asiassa SUP-lautailu on minusta tasapainon ja voimantuoton kannalta helpompaa. Hawaiji-fiilikseen pääsee tällä kyllä alta aikayksikön (varsinkin vesien lämmittyä päälle bikinit ja kaulaan lei... ouwau, mikä fiilis!)! Minulle kokemuksessa tärkeänä syntyi luontoa lähelle pääseminen: laudoissa on niin pieni syväys että käytännössä pääset laudalla mihin vaan vedessä lillutellen. Saarien välissä fiilistellessä nähtiin uskomattoman hienoja paikkoja, jonne voisi tulla vaikka eväitä syömään, treffeille tai aurinkoa ottamaan.... eipä silti, mikäs sen mukavampaa kuin heittäytyä ihan vaan laudan päälle selälleen rentoilemaan ja antaa tuulen kuljetella <3

Suosittelen kyllä SUPpailua elämykseksi ja kokemukseksi oikeastaan kenelle tahansa. Luonto tekee meille ihmisille hyvää, veden keinuttelu pistää keskittymään tasapainon ylläpitoon sen verran, että häly mielessä häipyy kuin taikaiskusta. Hyvällä säällä saa mukavasti aurinkoa (ja kuka sitä nyt rankkasateessa järvelle muutenkaan lähtisi?) ja kivat rusketusraidat. Voisin kuvitella hyväksi tekemiseksi kaveriporukoille, polttarijengeille tai vaikka ohjelmanumeroksi työhyvinvointipäivään -elämys ei taatusti jätä ketään kylmäksi (tai ainkaan ihan kuivaksi!).







Aion kyllä ehdottomasti vielä päästä jollain tapaa toistekin tai useammastikin SUPpailemana, oli kyllä sellainen kokemus. Kiinnostaisi myös kokeilla tasapainoilua ja leikkimistä laudan päällä (esim. kehonpainoharjoitteet, jooga, you name it!), nyt kun fiilikseen ja vapauteen on saanut ensikosketuksen. Kiitos pojat, oli kyllä niin siistiä!

Kiinnostuneille lisätietoa täältä. Kesän aikana on kuulemma luvassa ainakin alkeiskursseja ja kolmen sillan retkiä, lisäksi porukoille halun ja tarpeen mukaan :) 

lauantai 30. toukokuuta 2015

Raakaa peliä, kun testataan: kevättestien tulokset!

* Yhteistyössä Kuntokeskus Huippu ja Talentree Oy. Kaikki kuvat Marika Airila, kiitos!

Eilen aamulla nousin taas puoli kuudelta, käytin koirat kävelyllä ja polkaisin pyörällä Vänärille, kuopiolaisen yleisurheilun kehtoon. Aamu oli upea! Aurinko paistoi täydeltä terältä, lokit kirkuivat ja unisia koiranulkoiluttajia liikuskeli siellä täällä. Satamassa varpuset tsirputtivat ja kevyt aamukirpeys tuntui vielä...lupaillen kuitenkin lämpöistä päivää. Rakastan varhaisia aamuja! Minusta on jotain mielettömän siistiä pyöräillä tai juosta kaupungin läpi joskus älyttömän aikaisin, kun suurin osa kanssaihmisistä vielä nukkuu, mutta kaupunki jo venyttelee jäseniään uuteen päivään. Siinä tuntee olevansa jotenkin väkevästi elossa.




Eilen tunsin olevani paitsi elossa, myös nälkäinen: sekä ruuan (aamiainen noin aikaisin ei onnistu, vaikka urheilemaan olisinkin menossa. Käytännöksi aamutreenien suhteen on muodostunut hedelmä koiria käyttäessä ja oikeampi aamiainen sitten urheilun jälkeen) että testitulosten suhteen! Oli nimittäin aika kevättestien: talentriathlonkoululaiset ovat harjoitelleet ahkerasti (no, joku ahkerammin ja joku vähän vähemmän ahkerammin) koko kevätkauden. Helmikuussa testattiin lähtötaso ja nyt oli aika tarkistaa tilanne. Mustaa valkoiselle, kuinka käy? Onko talvi mennyt suunnitelmien mukaan treenatessa, vai onko elämä tullut väliin?



Kuntokeskus Huipun testiryhmä oli taas lahjomattomana paikalla. Hannu, Marika ja Marko ottaisivat tulokset ylös samoissa lajeissa ja samalla tavalla: Laktaattitesteillä katsottaisiin kestävyyden ja aerobisen kunnon kehittymistä juoksemalla 4x1000m nousevalla intensiteetillä (siis ensimmäinen kilsa löperöä hölkkävauhtia, toinen vähän kovempaa, sitten jo juosten ja hengästyen, viimeinen sitten tyyliin "kaikki mitä irti lähtee"). Jokaisen juoksuosion jälkeen otettiin ylös syke, aika ja verikoe laktaatteja varten (hempglobiinin mittaamista muistuttava nipsaus).

Testien toinen osio koskee lihaskuntoa, siinä tehtiin ensin minuutin aikana niin monta kyykkyä kuin saa tehtyä (ja tämä se vasta mukavaa olikin tuon edelläkuvatun juoksurypistyksen jälkeen), sitten minuutin aikana niin monta punnerrusta kuin sai vaan tehtyä. Lopuksi tehtiin vatsoja; ensin tuen kanssa (kaveri piti jaloista) 10 istumaannousua kädet reisillä, sitten 10 kädet ristissä rinnalla ja sitten 10 kädet korvilla. Saman tien näiden jälkeen kaveri otti tuen pois ja sama setti oli tarkoitus tehdä ilman tukea; 60 vatsista yhteensä oli siis maksimi, kukin toki niin monta kuin puhtaasti sai tehtyä (Markon lahjomaton silmä seurasi vieressä).

Omat odotukseni olivat lähinnä kestävyyskuntoon liittyviä. Helmikuun testeissä olin jo tyytyväinen lihaskuntotasoon, ja taustalla olikin tuolloin intensiivinen salitreenijakso (pt-projekti) Markon ohjeiden mukaan. Naama venähti kuitenkin helmikuun kestävyystestien tulosten yhteydessä: osa-alue, jota olin pitänyt vahvuutenani, olikin heikoin lenkki. Sisuunnutti ja ärsytti samaan aikaan, joten eihän siinä muu auttanut kuin pistää kevään ajan töppöstä toisen eteen.

Testisuoritukset menivät osaltani hyvin ja voin sanoa rehellisesti, että kaikkeni annoin. Olo oli mainio, mikään paikka ei ollut kipeä ja olin nukkunut hyvin, selityksiä ei siis tarvitse kaivella yhtään mistään. No tässä sitten tuloksia:





Ja vielä sanallinen palaute valmentajalta:



Eli hyvin meni, ja tästä on mainio jatkaa treeniä kohti kesän muita koitoksia! Seuraavat ovat ainakin:
* 26.6. mekkoon mahtuminen
* 8.8. Kuopio triathlon
* 18.8. Kuopio trail cup 1
* 25.8. Kuopio trail cup 2
* 1.9. Kuopio trail cup 3
* 5.9. Kuopio Maraton
* 8.9. Kuopio trail cup 4

Näyttää siltä, että heinäkuulle tarviis jotain ja että loppukesän/alkusyksyn viikonlopuille ei tarvii keksiä tekemistä. Hmmm...

Noin yleisesti testeistä sanoisin, että se on raaka peli, kun testataan. Joko olet kehittynyt tai et ole, mutta ihan itseään saa syyttää tai kiittää... Suosittelen lämpimästi testausta kaikille (semi)tavoitteellisille liikkujille! Laktaattitestejä on vaikea yksin ryhtyä toteuttamaan, mutta miettimällä itse tietyt mitattavat parametrit omaa kunnon kehittymistään voi kyllä seurata (esim sama matka, mikä syke/aika), netistä kyllä löytyy ohjeita, samoin varmasti kuntokeskuksilla osaavat neuvoa/auttaa eteenpäin.




Tänään onkin luvassa superhauska päivä, saatte hyvin pian kuulla lisää :) Instassa päivitän sitä mukaa kun tapahtuu (tsekkaa siis @suvivobe) :)

tiistai 26. toukokuuta 2015

Metsän voimaa polkujuoksusta

Metsässä on meihin suomalaisiin ikiaikainen, mystinen vaikutus. Vihreät sävyt yhdistettynä jalan alla joustavaan sammaleeseen ja äänet vaimentavaan neulasmattoon polulla, kevään kirpeä tuoksu ja polun yli kiemurtelevat juuret. Valo on hämyinen ja kirkas yhtä aikaa. Metsästä saa voimaa, joka ihan tutkimustenkin mukaan elvyttää, parantaa, lieventää stressiä, alentaa verenpainetta.






Polkujuoksu yhdistää ehkä parhaalla mahdollisella tavalla meihin sisäänrakennetun metsänkaipuun, urheiluvillityksen, monipuolisen liikunnan tuoman hyvänolon ja leikkimielisen mindfullnessin. Hien saa pintaan taatusti, kun juoksee mäkiä ylös ja alas, hyppii kantojen, kivien ja juurien yli. Asettelee jalkansa sopivaan koloon, ponnistaa taas. Tasapainottaa käsillä, jännittää keskiroppaansa, ottaa jättiloikan lätäkön yli ja hipsuttelee varovasti pitkospuilla. Ajan- ja matkantaju häviää, on vain seuraava askel. Jossain mielen rajalla häivähtää ajatus siitä, ettei lenkki vaan vielä loppuisi.

Eilen voimaa haettiin mieleen ja kroppaan metsästä ihan porukalla, kun kuutisenkymmentä polkujuoksusta kiinnostunutta nautiskeli Puijon ikimetsästä ja harjoitteli tekniikkaa noin puolentoista tunnin verran. Polkujuoksuworkshopin nimellä kulkeneen harjoituksen ideoi ja veti Kuntokeskus Huipun yrittäjänä ja huippusuunnistajana tunnettu Hannu Airila. Noin 5 km:n lenkki taittui Puijon merkattuja reittejä pitkin ja välillä pidettiin Hannun vetämiä tekniikkaharjoituksia ylä- ja alamäkeen sekä pohdittiin erilaisia kenkävaihtoehtoja.

Hannu näyttää mallia. Meno on ällistyttävän helpon näköistä jyrkkään ylämäkeen ("Huomasitvathan kaikki nyt varmasti, miten paljon raskaampaa toisella tapaa meno oli? Ja miten käsien liike ja askeleen lyhentäminen toisella kertaa auttoi huomattavasti??")

Harjoiteltiin juoksemaan portaita alas ja ylös. Alaspäin vähän vinossa, kengälle on enemmän tilaa. 

Jyrkkään ylämäkeen lyhyellä tikkaavalla askeleella, käsiä korostetusti heiluttaen. Yläkroppa kevyeksi keskivartalonhallinnalla. 


Jyrkkää alamäkeä laukka-askeleella, käsillä menoa tasapainottaen.  Polville armollisempi, hallittavampi ja turvallisemppi tapa kuin lyhyt töpöttävä juoksuaskel. Tuli ihan lapsuuden heppaleikit mieleen :) Ihanaa!

Polkujuoksuun on olemassa ihan omatkin poponsa, lisäksi kannatusta saivat talvijuoksuun suunnitellut nastalenkkarit. Täysvaimennetuilla juoksukenkillä polkujuoksu voi olla vaikeaa ja ehkä vaarallistakin, kun pitoa ja tuntumaa metsänpohjaan on vaikea saada. Itse juoksen Merrelin paljasjalkakengillä myös poluilla. Palkkarit ovat tosi kevyet, lisäksi pääsin niiden avulla eroon jalkavaivoista ja olen saanut juoksemiseen iloa ja leikkimielisyyttä. Pois en vaihtaisi tällä kokemuksella. Kuivalla ja kostealla toimivat hyvin, mutta märällä ja lumella eivät ollenkaan. Eli syksyksi lienee syytä harkita kakkosvaihtoehtoa!

Rakastan rakastan rakastan juoksemista. Ja vielä yhden rakastamisen voisi lisätä porukassa juoksemiselle. Miten erilaisia liikkujia, ja jokainen juoksee omien voimiensa mukaan, oman innostuksensa mukaan! Miten valtavasti porukasta saakaan voimaa! Tämän päivän hesari kertoi ruotsalaisten innostuneen juoksemaan porukalla ihan tosissaan, ja ymmärrän kyllä täysin miksi! Juoksemisesta puhutaan "helppona" harrastuksena ja moni juoksee juuri siksi, että lenkille pääsee kotiovelta, aikatauluihin sitoutumatta silloin kuin itselle tuntuu. Pääosin näin, mutta itse ainakin saan porukasta niin paljon virtaa, että sillä mennään sitten ne kämäisemmät vesisateen tuhrimat yksinäisetkin lenkit (jota vesisadetta tosin ei kaverin kanssa tai porukalla juostessa edes huomaisi).

Alkulämpimät Antikkalan hissikuilua pitkin juosten. Tosin itse jo poljin pyörällä kotoa alkulämpimien alkulämpimäksi.

Joukko kokoontui saamaan ohjeita. Alta pois risut ja männynkävyt, eikun metsään vaan menoksi!

Väliposé

Eilen tuli juteltua taas monen uuden ihmisen kanssa ja kuulosteltua ihmisten puheita juoksun lomassa. Moni tuntui juttelevan, että metsään ei oikein tule lähdettyä yksin, vaikka haluaisikin. Epävarmuus omasta suuntavaistosta ja metsässä yksiolosta voi torpedoida muuten niin elvyttävän hetken. Moni sanoi päässeensä nauttimaan metsästä esimerkiksi eilen ihan eri tavalla; porukassa kun on turvaa ja värikkään letkan mukana juostessa ja puhistessa tietää ainakin löytävänsä ihmisten ilmoille. (Paitsi, jos ollaan joukolla metsässä, eikö tämä kuuluisa ihmisten ilma ole silloin juuri siellä?).

Palaute tuntui olevan lenkin aikana ja jälkeen positiivista ja moni tuntui kaipailevan lisää samaa. Tapahtumamuodossa polkujuoksusta pääsee nauttimaan Kuopion lähellä Kuopio Trail Cupissa, joka järjestetään elo-sysskuun viikonloppuina.

Pikaisen googlailun perusteella Kuopiossa toimii pitkän matkan juoksijoille oma seuransa, Rauhalahti Road Runners, joten porukassa pääsee juoksemaan myös harjoittelumielessä. Mut hei, mitenkä olis polkujuoksuporukka? Innostuneita tuntuu olevan, ja kyllä täällä metsää piisaa! Hannu, vink! Onko kuntokeskuksen oltavakaan aina sidottu konkreettiseen paikkaan? Ehkä se voisi olla enemmän mielentila, mahdollistaja <3

Tällaisella joukolla oli voimaa valloittaa Puijo! Viimeinen rinne juosten -ei ollut sykemittaria itsellä, mutta moni sanoi sykkeiden huitelevan 180-190 välillä. Kyllä sai pumppu tehdä töitä itselläkin! Mutta maisemat ja joukkoeuforia palkitsivat moninkertaisesti!



Eilisestä kokemuksesta voi lukea myös Sisublogista. Tämän postauksen kuvat on ottanut Sisublogin kameralla ihana Huipun Marika Airila, joka hääri ammattilaisen ottein metsäpoluilla kameran takana. Kiitos hänelle ja Sisublogin ihanaiselle kuvista <3



Suosittelen lämpimästi. Suorastaan hikisesti ;) Vitsit mitkä treenit, pakko päästä loppukesällä Cuppiin!


maanantai 25. toukokuuta 2015

Matkalla mekkoon: Rytkyt ulos ja kaappi siistiksi.

Minulla olisi paljon opittavaa vaatetusalalla toimivalta ystävältäni, joka ymmärtää materiaalien, suunnittelun ja ompelun laadun päälle. Hän tuntuu panostavan laatuun, opiskelijabudjetistakin hän laittaa rahaa siihen, mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee, ei "mihin vaan" rättiin. Ah, ja täytyy sanoa, että kyllähän laatuvaate nyt näyttää päällä astetta arvokkaammalta! Samainen ystäväni on ommellut suunnitelmani pohjalta juurikin sen keväänvihreän mekkoni, jonka täydellistä istuvuutta nyt havittelen kesän juhlia silmällä pitäen. Arvostaakseni mekkoa myös tämän matkan varrella, on se saatettava arvoiseensa seuraan myös vaatepuulla.

Aamujuoksulla klo 6.30 mentiin eikä meinattu! Välillä pysähdyin nappaamaan pari kuvaa paikalla, jossa usein ryyditän lenkkiä punnerruksilla, kyykyillä tai vatsoilla. Pikku-ptkaksikko ravaa uskollisesti mukana :)


Olen seurannut nyt muutaman viikon aktiivisesti Mrs Finlandin Suomi Plussalle-blogia, jossa hän on pariinkin otteeseen kirjoitellut valinnoistaan vaaterintamalla: kuinka valita eettistä, suomalaista ja vielä tyylikästä pisteeksi iin päälle? (Sanalla sanoen, hän näyttää onnistuneen erinomaisesti.). Myös Nuapurissa-blogin Maru oli kirjoituksen mukaan vimmaantunut mylläämään vaatekaappinsa ja tehnyt päätöksen panostaa laatuun määrän sijaan. Ja HUOM! Myös käytännössä, ei vain ajatuksen tasolla.

Edellämainitut rouvat ovat toimineet katalysaattoreina omalle vaatekaappivimmalleni. Tänään sitten sisäinen paine epämääräisen täynnä olevaa klosettia kohtaan (itse asiassa on tunnustettava, että vimma suuntautui enemmänkin kylpyhuoneremontiin ja/tai olohuoneen seinän maalaamiseen (kiitos sisustusblogien lukemisen), mutta jostain kumman syystä mies ei sännännyt Helluntaina suuna päänä hankkimaan paneelia, upotettavia valoja ja kaakelimaalia kylppäriä varten. Omituinen, hmph.) saavutti kulminoitumispisteensä ja vedin surutta hyllyt tyhjiksi. Kävin kriittisesti läpi kaikki vaatekappaleet näillä perusteilla:
* rakastanko tätä vaatetta`? Tunnenko oloni siinä minuksi? Entä ihanaksi?
* käytänkö sitä jatkuvasti? Oikeasti? Ei vain ehkä kerran vuodessa tai sitten joskus.
* onko se laadukas? Oikeasti?
* Onko vaate hankittu tarpeeseen, heräteostoksena, laihtumisen tueksi, saatu jne. MIKSI minulla on se kaapissani?

Vanhempi herra Rolfy 


Pikaisen arvion mukaan kaapissani on yllättävä määrä vaatteita, joita ajattelen käyttäväni perunannostotalkoissa (milloin, IKINÄ? Paitsi ehkä juuri tänä kesänä), rempassa (joissa yleensä päädyn huiskimaan farkuissa ja topissa, joita käytän muutenkin), tietynlaisissa juhlissa (joita ei koskaan tule; vai kuinka monta kertaa itse ajattelit mennä naimisiin tai tanssia vanhojentansseja, vieläpä samassa puvussa?) tai vaihtoehtoisesti myös ajattelen potevani oksennustautia joissain tietyissä yökkäreissä. Minulla on myös alati kasvava pino hauskoja t-paitoja (joita en koskaan käytä). Lohduttaudun sillä, että varmaan monella muulla on samanlaisia "varmasti vielä joskus"-harrastuksia? Onhan? ONHAN?

Roskikseen menevä kasa kasvoi kasvamistaan. Näytän menettäneeni uskoni housuihin, luopuvani monesta paidasta sekä epämääräisestä kasasta trikoota. Toisinpäin kääntäen, taidan uskoa mekkoihin ja sukkiksiin. Niitä löytyy onneksi kaikissa väreissä, monessa koossa ja erilaisissa kankaissa. Piti myös kelpuuttaa muutamia käyttövaatteita takaisin kaappiin, vaikken niitä erityisesti rakastakaan. Kai jotkut housut pitää naisella olla uskonpuutteesta huolimatta. Hankkiudun niistä eroon, jahka päätän millaiset oikeasti haluan ja vielä löydänkin ne.

Mitä sitten haluan/tarvitsen? Kun katson kaappiani, tuntuu etten oikeastaan tarvitse yhtään mitään. Halu ja tarve ovat kaksi aivan eri asiaa, samoin arvo ja hinta. Voin siis huoletta olla ostamatta tässä vaiheessa yhtään mitään, ja kun tarve sitten tulee (luultavasti elokuussa, kun työt alkavat), voin panostaa laatuun määrän sijaan. Odottaa jotakin ihanuutta kohdalle, etsiä ja valita sen sijaan, että menen nopeasti kiskaisemaan jotain ketjuhalpaliikemyymälästä. Eikö siinä olisi jotain elämäniloa edistävää? Merkeistä en juurikaan välitä, niillä ei ole minulle itsessään arvoa. En halua maksaa merkistä, vaan laadusta. Jään seuraamaan mieluusti, miten vaatekaappini kehittyy ja millaisia löytöjä teen sitten kun niiden aika on.

Lilla ei jätä koskaan pusumahdollisuutta käyttämättä. Tässä tehtiin vatsoja. Sit jaksaa taas!


Onko joku lukija kokenut samanlaista vimmaa, uudistanut kaappiaan ja päässyt onnistuneesti rytkyistä eroon, palaamatta koskaan pikaisen epämääräisen hätäostosten polulle? Miten olet onnistunut ja miten pysyt ruodussa? Kysyy eräs ensiaskeleita opetteleva. 

Toim.huom.myöhemmin: myllingin iskemät aallot ulottuivat illankähmässä myös miehen vaatekaapille. Ystävällisesti jätin hänen puolelleen sänkyä kasan, jonka hän voisi hyväksyä poismeneviin. Kuten arvata saattaa, muutama t-paita piti siirtää päättäväisesti takaisin hyllyyn.... mutta iso osa kulahtaneita (mutku se oli hyvä paita!) vaatekappaleita antoi tilaa. Ja kylpyhuoneremontti on edennyt jutusteluasteelta suunnitteluun, jes!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kuukauden kiristys: mekkoa kohti

Kesän juhlat lähestyvät:  kaksiin lähekkäin sijoittuviin kinkeireihin on aikaa noin kuukausi ja kaapissa roikkuisi täydellinen mekko: itse suunniteltu, minulle ommeltu, täydellisen värinen... yksi mutta vain: ei mahdu päälle. Olen käyttänyt mekko ahkerasti noin viisi vuotta sitten, kun sen teetätin valmistujaisjuhliini, siis aikaan ennen lapsia ja siis aikaa ennen noin seitsemää tukevasti jämähtänyttä kiloa.

Juuri kun olen päässyt laihduttamisajatuksesta, se alkaa taas kummitella aktiivisesti mielen päällä. Aiempiin ajatuksiini verrattuna ero on kuitenkin merkittävä: en halua laihtua, jotta olisin onnellisempi tai jotta kelpaisin paremmin (abstraktit, epämääräiset ja melko järjettömät syyt), vaan koska haluan mahtua mekkooni ja juosta kovempaa helpommin (konkreettiset, mitattavat, määritettävät syyt). Koska mekko on oikeasti täydellinen tuleviin juhliin ja koska juoksutavoitteet ovat minulle tärkeät.... ajattelin jo HCR:n aikaan viikko sitten, että 5-7 kg:tä vähemmän helpottaisi juoksuvauhtia kummasti. Mekko sitten vaan alleviivasi ajatusta.

Treenit eivät saa missään missään nimessä kärsiä, joten mitään ihmedieettejä ja järkyttävää alienergiamäärää ei voi toteuttaa. Jos arvioin kylmästi tämänhetkistä energiatasapainoa, niin treenimäärät on varmaan jokseenkin ok, mutta ruokapuolella herkuteltua tulee jonkin verran, niistä saisi siis nipistettyä jonkin verran.

Muutos omassa mielenmaisemassa oman kehon suhteen on mielenkiintoinen. Tuossa yllä jo mainitsin eron epämääräisten, uskomuksiin liittyvien tiivistymistavoitteiden ja konkreettisten, selkeiden syy-seuraussuhteisiin liittyvien tavoitteiden välillä. Tarkastelen tätä uutta ajatustani tiivistymistoiveesta jotenkin helikopteriperpektiivistä: ajatus on jotenkin kliinisen toteava, verrattuna aiempaan tunteiden kirjomaan itseinhoon/toiveeseen "paremmasta minästä".

Tavoitemekossa kesällä 2011. Tähän pyritään.


On myös todettava faktana seuraava asia: nyt kun syön selvästi vapaammin ja sinänsä ilman oman pään sisäisiä tai ulkopuolelta tulevia rajoituksia, on tullut aika tehdä seuraava havainto: määrät ovat varmaan suurehkoja energiatasapainoon nähden. Olen pitänyt nyt kuukaudenpäivät ruokapäiväkirjaa, johon olen merkannut kellonajan ja syömäni ruuat, mutta määrään en ole ottanut kantaa. Positiivisia havaintoja ovat ateriarytmi ja melkolailla monipuolinen syöminen joka näköjään itsestään painottuu terveellisiin aineksiin. Suklaata (tummaa kylläkin) tulee tosin syötyä päivittäin, samoin mahdollisuuksia epäterveellisiin herkutteluhetkiin näkyy helposti tulevan päivittäin (kahvittelut kaupungilla, ystävien vierailut kotona, jälkkärit perheen kanssa...), näistähän se ylienergia koostuu. Kylmää faktaa.

Olen coachin koulutukseni kautta tutustunut melko syvällisestikin siihen, miten ajatuksemme ja uskomuksemme määrittävät mitä meistä tulee ja mitä saamme aikaan. Siis konkreettisesti pähkinänkuoressa näin: sisäinen puheemme määrää tulevaisuutemme. Tavoiteasetannassa on siis tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millainen haluaa olla ja etenkin mitä tunteita tavoitteessa oleminen meissä herättää. Konkreettinen muutos lähteekin siis siitä, että alamme tavoitella nykyhetkeen niitä tunteita, mitä haluamme kokea tavoitetilassamme, ja että alamme ajatella ja toimia, kuten uskomme tavoitetilaisen minämme ajattelevan ja toimivan. Mikromuutokset vievät meitä kohti tavoitetta pikkuhiljaa, eikä mieli vastusta niitä samoin kuin suuria, kaikenmullistavia järistyksiä elämäämme.

Tulen seuraamaan mieleni manifestoinnin sujumista täällä blogissa, ja ensimmäinen harjoitus onkin päiväunelmoida itsestäni juhlamekossa:  miltä tuntuu, miltä näyttää, miten mekko sujahtaa ongelmitta ja kiristämättä päälle <3 Toisen tavoitteen manifestointi sujuu seuraavasti: kuvittelen itseni juoksemassa puolikasta huomattavasti kevyemmin ja kovemmalla vauhdilla kuin reilu viikko sitten. Kuvitelmasssani jalka nousee kevyesti, olo on rento ja reipas, mikään paikka ei hylly erityisen huomiotaherättävästi.


Ihanaa sunnuntaita kaikille, pitkiä lenkkejä ja aurinkoisia urheiluita!




perjantai 22. toukokuuta 2015

Pimp my blogi -blogimiitti suunnitteilla!

Kun aiemmin kirjoitin syistä, miksi bloggaan, yksi oli kuuluminen johonkin heimoon. Nyt heimoajattelu on vahvistumassa entisestään, kun olemme järjestämässä THE blogimanageri Marikan ja Sisublogin kanssa blogimiittiä tänne Kuopioon. Kateudesta vihreänä olemme saaneet lukea pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen ja jopa Joensuun bloggaajakokoontumisista jo vuositolkulla, onhan nyt korkea aika jo saada vastaava pöhinä aikaan täällä savonmuallakin :)

Aamujuoksulla klo 6.15 paistoi näin ihanasti: jo aamu enteili hyvää!


Siispä, bloggaajat armaat! Tättädää (rumpujen pärinää) Oletko savolainen tai savonmielinen bloggaaja? Kesäkuun puolivälin paikalla kerätään porukka kokoon ja istutaan iltaa inspiroivien tarinoiden, hyödyllisen opetuksen ja oman blogin kehittämisen aiheiden ympärillä. Unohtamatta tärkeintä: innoittavaa seuraa ja uusia tuttavuuksia, kasvoja blogien takana.

Tällä tositiimillä suunnitellaan blogimiittiä Kuopioon. Mukana allekirjoittaneen lisäksi Sisublogi ja Merkillisen jutun Marika


Ilmoittelemme heti, kun tietyt yhteistyökuviot tarkentuvat ja saamme vahvistuksen paikalle ja puhujille. Toivottavasti mahdollisimman moni bloggaaja pääsee mukaan karkeloihin :)

Viikoittaisen blogin- ja maailman parannuksen sekä uusien ammattien keksimisen ympärillä pyörivän keskustelun kantapaikaksi on muotoutunut Panza. Inspiroiva ympäristö, joka onnistuu yllättämään tai vähintään viihdyttämään joka kerta jollakin tavalla. (Kuva: Marika Airila)

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Juoksueuforia kestää ja kestää...

Voisin vaan juosta. Koko ajan, joka päivä. Olen niin äärettömän ällistynyt siitä, miten hyvin HCR:n jälkeinen palautuminen on sujunut. Tämä on ihan järkyttävää!

Nyt on kerrattava hiukan sanallisesti lauantaita ja näitä muutamia päiviä (olen ollut töissä ja vähän tutkimuksen pauloissa, siksi blogihiljaisuus). Lauantaina kaikki meni siis superhyvin! Ensinnäkin sää oli erinomainen, järjestelyt toimivat moitteettomasti (voitteko kuvitella: tuhansia ja taas tuhansia osallistujia, eikä minnekään tarvinnut jonottaa!) ja kroppa vastasi liikkeeseen tosi hyvin. Valmistautuminen tuntui siis menneen nappiin: voimia oli hyvin, kroppa lämpeni alkuverrytellessä hyvin ja alkoi hikoilla heti juoksun alussa (näin ei todellakaan ole aina käynyt) ja lähtökohdat olivat siis oivalliset.

Joskus pitää vaan aloittaa aamu alusta siinä vaiheessa, kun luulee pelin jo olevan menetetty. Yllättävä mahataudin ilmaantuminen mieheen laittoi meikäläisen aamun jokseenkin uuteen uskoon... kahvila pelasti tilanteen rauhoituttua.


Eniten jännitin alkuun ehkä paljasjalkakenkiä... sen verran monta puolikasta juosseena (tämä oli ehkä noin 14. tai 15.) tiesin kyllä, että kunnon puolesta maaliin tulen pääsemään, jollei maha mene sekaisin tai jalat tee tenää. Mutta kengät olivatkin parhaat ikinä!

Aiemmin olen juossut puolikkaat Asicsilla tai Karhuilla, nyt alla oli siis Merrelin parin vuoden takainen paljasjalkatöppönen. Aiemmin olen myös kärsinyt kipeistä jaloista, rakoista, penikoista... you name it. Murtumia (no nekin tuli maratonilla jalkapöytään) lukuunottamatta suunnilleen kaikki jalkavaivat on koettu juoksuun liittyen. Nyt ei mitään ongelmia. Toistan: ei mitään ongelmia!

Sunnuntaina pyöräilyn jälkeen onneni kukkuloilla <3 


Aamulla leikkasin kynnet ja levitin vauvan talkkia kaikkialle jalkoihin. Sitten sukka ja kenkä, muuta ei tarvittu. Juoksun aikana hakeuduin asvaltin viereiselle hiekka/nurmikaistaleelle aina kun se oli suht helposti mahdollista, muuten kipittelin joukon mukana (tuhatpäinen juoksimassa varmistaa, että missään vaiheessa ei todellakaan tarvitse lönkytellä yksin!). Juoksun aikanakin jalat tuntuivat kestävän tosi hyvin, noin 15-16 km:n kohdalla oikea jalka tuntui vähän jäykistelevän, mutta sekin meni pian ohi. Tottakai juoksun jälkeen tunsi tehneensä ja illan sekä seuraavan päivän aikana tuli mietittyä pariin otteeseen, miksi siskon pitikään asua kaksikerroksisessa huushollissa. Palautuminen tuntui kuitenkin lähtevän käyntiin heti.

Maanantaina töissä Joensuussa. Onneksi oli niin kiva päivä, että oksat pois. Yritin ensin Stubb-selfietä, mutta joku ilmeisesti katsoi tilanteen epätoivoiseksi ja tarjosi apuaan. Kiitos, onnistuin paremmin laittamaan silmät kiinni :)


Sunnuntaina kävin kotiin päästyä rullailemassa kevyen lenkin pyörällä (n. 45 min, kevyt hiki tuli). Maanantaina olin 12 h töissä (sisältäen melkein 4 h autossa istumista), enkä ehtinyt ulkoilemaan vaikka olisin halunnut. Tein sitten muutamia kehonpainoharjoituksia ja venyttelin kotosalla.... ja voi sitäkin suurempaa riemua, kun tiistaina kipaisin kunnon juoksulenkille. Pidin vähän käsijarrua päällä ja kipaisin vain vitosen, mutta suunnilleen jokaisella askeleella ällistelin tilannetta: aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan juoksulenkkiä puolikkaan jälkeen ainakaan viikkoon, luultavastikaan kahteen.

Itkonniemeltä maisemia. Käsittämättömän hienoja juttuja näkee, kun on tarkkaavainen ja hetken hetkessä.


Olen analysoinut sujumisen ja palautumisen salaisuuksia:
* monipuolinen tavoitteellinen harjoittelu marraskuusta lähtien (=puoli vuotta), vaikka juoksu on ollut varsinaisesti mukana vasta maaliskuulta. Nousevan intensiteetin harjoittelun omaksuminen ja yhdistelmätreenit.
* tarpeeksi syöminen ja palautumisesta huolehtiminen, lepopäivät
* Treeniporukka (vaikkakin triathloniin, mutta silti) ja siihen liittyvä valmennus. Huipun Hannu ja muu porukka on silkkaa kultaa
* oma sisko juoksukaverina
* paljasjalkakengät, jalka ja askel menevät oikein ja omaa etenemistään on helpompi kuunnella. Maahan on parempi tuntuma, juurevampi. Maasta saa voimaa.
* Oman perheen ja lähipiirin tsemppi ja tuki. Ihania viestejä tutuilta ja tuntemattomilta pitkin päivää <3
* Upeasti järjestetty tapahtuma: kaiken energian ja keskittymisen pystyi kanavoimaan suoritukseen
* Hannu the valmentaja soitti lauantai-iltana juoksun jälkeen. Olin ällistynyt ja (myönnettäköön) viinilasillisen jälkeen herkässä tilassa syvästi kiitollinen; mutta ennen kaikkea sain hyvät ohjeet palautumiseen (ota vielä toinen lasi viiniä, syö hyvin, lepää kunnolla... ja ensi viikolla sitten matalatehoista lenkkiä)

Liekö Matti-veneen omistaja milloin käynyt viimeksi? On nimittäin vesi noussut pikkasen...


Nyt en malta odottaa seuraavia juoksutapahtumia! Katsoin, että alkukesästä olisi ainakin Varkaudessa ja Mikkelissä puolikkaat. Olisiko joku lähdössä?

Ihanaa viikonjatkoa kaikille teille murusille!