lauantai 13. helmikuuta 2016

Hän kyllä treenasi, muttei juuri liikkunut

Heräsin tässä eräänä päivänä havaintoon.  Sen muodostumista edesauttoi älypuhelimen terveyssovellus, joka laskee ottamiani askeleita ihan kysymättä. Tilanne tuli akuutiksi, kun alaselän kipu aktivoitui uudelleen, ja olen joutunut suosiolla jättämään treenit löyhemmälle. Kun ei lähdekään vetämään pitkiä/kovia treenejä kiireellä, havainto omasta passiivisuudesta oli kuin märkä rätti päin naamaa. 

Olen ollut talven ajan uskovainen, että liikun paljon, koska treenaan. Ja niinhän minulle koko ajan toitotetaan: "kun sinä nyt liikut niin älyttömän paljon". Rupesinpa ihan huvikseni kriittisesti pohtimaan ja seuraamaan väitteen paikkansapitävyyttä. Tulos oli karmiva ja ehkä jopa jossain määrin hälyyttävä. Treenaan kyllä, tunnin,kaksi ja viisi viikossa.... mutta muu liikunta onkin sitten jäänyt kotoa autolle kävelyn varaan. Tämä noin 20 m suuntaansa (tästäkin voi kiittää vain hissitöntä taloyhtiötä) ei tietenkään tule edes mukaan keskusteluun, kun puhutaan hyvinvoinnille oleellisista määristä arkiliikuntaa. Tiedättehän, sitä normaalia jokapäivään kuuluvaa liikettä. Pyöräilyä, kävelyä, siivousta/leikkimistä, jota ei tehdä hampaat irvessä laskien kilometrejä/minuutteja/kulutettuja kaloreita/sykkeitä, vaan koska aktiivisuus on kivaa ja luonnollista.



Pysähdyin pohteliaana: kaipaan aktiivisuuutta. Minä olen mielikuvissani ja mielelläni aktiivinen; touhuan, liikun, siivoan, pyöräilen, kävelen loputtomia matkoja pällistellen maisemia ja ihmetellen elämää, vain koska se on niin kivaa. Kun talven valmennusohjelma on ollut tiukka ja ohjannut tietynlaiseen liikkumiseen, on arkiliikunta jäänyt.... Muutos aiempaan on itse asiassa valtava. Toki siihen vaikuttaa kovin moni asia; autolla ajellaan sinne tänne, koska se on helppoa, töihin mennään autolla, koska samalla reissulla viedään molemmat tytöt tarhalle ja koska usein tarvitsen autoa päivän aikana. Samalla hoidetaan helposti kauppareissut... Koirien lenkit käytetään suunnilleen vuorotellen J:n kanssa jossain välissä ennen tai jälkeen treenien, läpsystä vaihto ja toinen lähtee -huhhuh!

Tilanne vaatii vähän lisää reflektointia ja elämän tasapainon tarkastelua. Tällä viikolla olen lähinnä joogaillut (jostain syystä jooga tuli nyt elämääni lempeästi, mutta hyväksymättä vastaväitteitä) ja venytellyt alaselkää ja takalistoa ohjeiden mukaan. Valmentajan sekä Huipun hierojan konsultaation mukaan jumi/vika on SI-nivelessä, jonka lisäksi takamuksen lihaksisto, takareidet ja lonkankoukistajat ovat jumalattoman jumissa. Ei ihme, että sattuu. Mutta yhtä kaikki, sattuu niin, ettei juokseminen onnistu (identiteettikriisi!) ja mikä tahansa reippaampi liikuskelu ja/tai pienet liikkeet aiheuttavat tuskanhien kirpoamisen otsalle. 

Nyt siis kuntoutellaan. Nähtäväksi jää, miten projektin käy.... ja kuitenkin, yhtä äkkiä onkin vaan tärkeintä, että selkä tulee kuntoon ja että ylipäätään liikunta voi jatkua elämässäni. 

torstai 4. helmikuuta 2016

Irti kahviriippuvuudesta (?)

Kahvi. Tuo aamujeni autuus. Tuo päivieni pelastus. Iltapäivieni virkistys. Hyvä kahvi on ihanaa, osa kahvista aika kamalaa. Lets face it: suurin osa kahvista ei ole hyvää ja sitä tulee juotua ihan liikaa.

Kahvi on piriste, mutta myös diureetti, joka poistaa kehosta nestettä ja pistää aineenvaihduntaan poweria. Olen lukenut artikkeleita, joissa kerrotaan kahvin pyörittävän yhteiskunnan oravankehää: ihmiset nukkuvat liian vähän ja/tai liian huonolaatuista unta, jonka seurauksena aamulla ja pitkin päivää tarvitaan kahvia pitämään vireystasoa yllä. Ruokavaliot ovat pielessä: suolisto on tukossa, mikä jo itsessään aiheuttaa aivokapasiteetin alenemaa, mutta myös väsyttää.... Aineenvaihdunnan liikkeelle saamiseksi tarvitaan taas kahvia. Lopulta kahvia tulee lipitettyä päivän mittaan omasta tottumuksesta, tarpeesta ja sosiaalisten tilanteiden vuoksi ihan liikaa. Nestettä poistuu kehosta.... ja kun vettä ei juoda, kroppa on taas jumissa. Lisäksi päivän aikana nautitun kahvin sisältämän kofeiinin puoliintumisaika elimistössä on pitkä; yöunen laatu kärsii taas helposti, vaikka viimeisen kupillisen joisikin jo ennen iltaa. Eikä tässäkään vielä kaikki! Elimistö tottuu kofeiinin määrään, joten saman piristysvaikutuksen saadakseen sitä on juotava aina enemmän.nJa näin hyrrä vaan pyörii. Tuntuuko tutulta?

Ennen meni 1,5 tällaista KoKo-kupillista kahvia aamulla (viime aikoina maidolla tai kermalla). Nyt tästä juodaankin vihreää teetä :) 


Itse allekirjoitan. Aamu alkaa isolla kahvikupillisella. Kun pääsen toimistolle tai asiakkaan luo, juodaan yleensä heti kahvit. Lounaan jälkeen juodaan kahvikupposet. Iltapäivällä kahden ja kolmen jälkeen juodaan taas kahvit. Ja joskus vielä seuran vuoksi töiden jälkeen. Olen yrittänyt pitää rajan noin klo 16, sen jälkeen olen juonut teetä, koska yöuneni tuntuu olevan herkkä kofeiinille. Mutta silti!

Treeniporukastani olen kuullut positiivisia kokemuksia kahvinjuonnin lopettamisesta, tai ainakin selvästä vähentämisestä. Olen lukemassa Aki Hintsan ajatuksista kertovaa Voittamisen anatomia-kirjaa, jossa hänkin yhtenä seikkana mainitsee kahvin juonnin kohtuullistamisen (vähintään) elämän parantamisessa. Tykkään kyllä Hintsan filosofiasta; ihmistä katsotaan kokonaisuutena eikä laastaroida vain yhtä oiretta kerrallaan. Lisäksi muutoksista tehdään pieniä ja niitä lisätään elämään hitaasti. Pienistä muutoksista kun voi tulla suuria vaikutuksia, kun niitä vaan pystyy noudattamaan.

Elämän muutokset kun kariutuvat usein siihen, että ulkoa tulleiden ohjeiden mukaan muutetaan kaikki kerralla ja heti. Entäs jos yrittäisi vähän kerrallaan, kuuostellen muutoksia?

Varauduin eilen asianmukaisesti: kuulin hyvää maten piristävästä vaikutuksesta, lisäki olen ihastunut jo aiemmin Yogi tean erilaisiin sekoituksiin. Nyt löytyi vihreään teehen sekoitettua inkivääri-guarana ynnämuutaterveellistä-sekoitus :)

Kahvin juonnin vähentäminen tai lopettaminen nyt tuskin on mitään niin dramaattista, mutta onpahan pieni muutos sekin. Aiemmin kokemuksieni perusteella aamukahvi on kriittisin päänsäryn ehkäisijä. Vähennän siis ensin asteittain aamukahvin määrää ja juon loppupäivän vain teetä ja vettä.

Kokeillaan kuinka käy! Hiukan hirvittää, muistan nimittäin erään kerran, kun kokeilin lopettaa kokonaan. Muistan elävästi noin kolmen viikon kärvistelyn jälkeen, kun olin Espanjassa lomalla ja hyvän capuccinon kutsu kävi liian vietteleväksi. Kyllä minä nyt yhden kahvin voin ottaa, olen jo ihan kuivilla (mistä tunnistaa vanhan addiktin?). Pari siemaisua, ja huomasin, miltä maailma taas näyttää väreissä. Silmäni aukesivat, olin virkeämpi ja siitä lähtien olen kiskonut kahvia kaksin käsin. Loppu.